Projekti

Kurssilla opeteltiin tiimityöskentelyä työmaailma-tyyliin valmistamalla sovellus yritykselle. Olin viisi henkisen tiimin visuaalinen jäsen. Teimme Mediataivas Oy:lle markkinointiin tarkoitetun demon, jota käytetään Oculus Rift laseille ja Leap Motionilla. Demo tehtiin pelimoottori Unityllä.

Demossa käyttäjä on avaruusasemalla, jossa on neljä avaruusalusta. Avaruusaluksia pystyy pienentämään, suurentamaan, pyörittelemään vastapäivään ja myötäpäivään sekä avaruusaluksille pystyy vaihtamaan tekstuureja. Valitsemallaan avaruusaluksella pystyy myös menemään ohjatulle lennolle avaruusaseman ympärillä.

Projektin aikana opimme projektihallintaa Scrumin tapaan, kokouskäytänteitä, projektidokumentointia ja toimimista eri tiimin jäseninä, sillä jokainen sai olla vuorollaan johtaja sekä sihteeri projektin aikana.
Minun päävastuullani projektissa oli käyttöliittymän suunnittelu ja toteutus, äänimaailman suunnittelu ja toteutus sekä puolet lentojen tekemisestä. Vastuullani oli myös käyttöliittymän toiminnan ja koodin testaus sekä yleisesti demon ulkoasun suunnittelussa mukana oleminen.